Hei! Nyt on aika julkaista tämän viikon osa, sillä loppu viikon olen poissa paikkakunnaltani, joten kirjoittaminen on mahdotonta. Tehdään tämä siis nyt pois alta!  Viime jaksossa oli suuri päivä eli häät ja se päättyi kuuluisaan hääyöhön. Mitähän nyt tuleman pitää? Miten kävi hääyön? Mistä muutosten ajasta otsikossa puhutaan? Lukuiloa! <3

 

Screenshot-105.jpg

Häistä oli vasta vähän aikaa, kun piti asennoitua arkeen. Arki alkoikin hyvin, sillä koko vessa hajosi jälleen. Suihku ja vessa tulvivat kilpaa vessan lattiat täyteen. Vesi alkoi valua kohti olohuonetta oven alta. Jermon manailu kuului vaimeasti oven toiselle puolen, hänen yrittäessään paikata vahinkoja. Huomaa, että arki kutsuu. 

 

Screenshot-104.jpg

Sheila heräsi viereisessä huoneessa nikkaroinnin ääniin, joita talo oli tulvillaan ollut viimeiset kaksi päivää. Sheila petasi pedin hyräillen eri lastenlauluja. Sen jälkeen Sheila käväisi aamu suihkussa ja meni aamupalalle, jonka rakas aviomiehensä oli hänelle laittanut valmiiksi.

 

Screenshot-115.jpg

Sheila yritti ruokapöydässä vähän puhua Jermolle, mutta Jermo keskittyi niin kovasti uusin keksintöjen luomiseen, ettei hän huomannut, mitä ympärillään tapahtui. Sheila laittoi tiskit ja kirjoitti pari artikkelia, joista yksi menestyi hyvin. Sillä aikaa Jermo oli keksinyt lehmä- ja valaslelun sekä hygienisti kalusteen. Arki rullasi pitkään näin. Ei suurempia kontakteja toisiinsa.

 

***

 

Screenshot-59%20%283%29.jpg

Hääyöstä oli kulunut noin kolme kuukautta, kun aamupahoinvointi otti Sheilan uhrikseen. Jokaisena aamuna Sheila oksensi niin, että mahassa alkoi tuntua pahalta. Sheila tajusi vasta nyt, ettei hänen menkkansakkaan olleet tulleet pitkään aikaan. 

 

Screenshot-107.jpg

Jermo oli elänyt aivan normaalia arkea todella pitkään ihmetellen Sheilan tiheään tahtiin tapahtuneita käyntejä keskustan suunnalla. Oli kulunut kuusi kuukautta, kun Sheila huhuili siivoilia Jermoa olohuoneen puolelle. Pian syy selviäisi hänellekin.

 

Screenshot-79%20%283%29.jpg

– Olet kysellyt minulta jo pitkään, miksi olen niin vaisu ja käyn usein keskustassa. Minä olen sinulle nyt velkaa sen, että kerron. Mutta ei, älä ole huolissasi kaikki on hyvin minulla.

– No alappas kertoa. Johan tätä on kolme kuukautta ihmetelty..

– Olen käynyt sairaalalla tarkistuskäyneillä selvittämässä, että kaikki on hyvin. Ei ole enää suuria riskejä, joten.. Minä odotan meille lasta. Mini me sai alkunsa hääyöstä.

– Täähän on ihan mahtava uutinen! Meistä tulee perhe ja sukusi jatkuu niin, kuin sen oli tarkoituskin, sen jälkeen Jermo siveli mahaa ja tunsi ensi kertaa, kun hänen oma lapsensa näytti elon merkin eli potkaisi. He olivat onnellisia.

 

Screenshot-90%20%283%29.jpg

Maa oli valkeanaan, kun rakastavaiset päättivät viettää viimeiset hetkensä kaksin. Pian heitä olisi kolme. Niinpä he kävivät kurkistamassa talviriehaan, mutta siellä ei ollut juurikaan tekemistä raskaana olevalle Sheilalle. He alkoivat kasata riehatontille perinteistä lumiukkoa, ettei reissu tänne olisi täysin turha. He kuitenkin asuivat kaukana Twinbrookin keskustasta. Viimeiset hetket olivat käsillä. 

 

Screenshot-89%20%283%29.jpg

Kaksikon jalat hukkuivat hankeen heidän suudellessaan lumisateessa. Päivä oli täydellinen heille, vaikka he eivät paljoa voineetkaan tehdä lapsen turvallisuuden vuoksi. Seuraavaksi pariskunta suuntasi katsomaan toimintaelokuvaa. jotta Sheila voisi kirjoittaa siitä arvostelun. Uusi "Lättyynlätkijä 2" oli viimein elokuvateattereissa ja ykkös osa oli hurmannut koko Simlandian.

 

Screenshot-70%20%285%29.jpg

Jermo oli tilannut remontti miehet suurentamaan taloa, jotta olisi tilaa, kun lapsi syntyisi. Uusi lastenhuone oli heti vessan vieressä. Nyt riittäisi ainakin siihen asti tilaa, kun tuleva lapsi alkaisi kävelemään. Lisää tilaa vapautuisi, kunhan Jermo saisi projekteja tehtyä. Jouluvalojen ripustus aika oli heti, kun talo valmistui. Liian lähellä joulua ollaan! Talo näytti tältä ulkoa. Sisältöä selviää myöhemmin, sillä se ei ole mitenkään ihmeellinen.

 

***

Screenshot-94%20%282%29.jpg

Lapsen laskettuaika olisi ollut jouluna, mutta tämä päätti tulla viikkoa ennen maailmaan. Jermo oli aivan paniikissa, koska kumpikaan heistä ei ollut valmistautunut esikoisen tuloa varten. 

– Mies hyvä.. Lapsi aikoo syntyä! Hae auto ja äkkiä!, Sheila alkoi itsekin olla jo hädissään.

 

Screenshot-88%20%283%29.jpg

Jermo lähti kiireen vilkkaa juoksemaan autolle. Hän harjasi suurimmat lumet auton katolta ja ajoi auton lähelle taloa. Sen jälkeen Jermo auttoi Sheila-rakkaansa autoon. Lapsi meinasi syntyä autoon taisi isä ja äiti ollla liian hitaita toimimaan. Sairaalassa Sheila valmisteltiin heti synnytykseen ja häntä jouduttiin tovi rauhoittelemaan. Sen verran hysteerinen raukka oli esikoisensa kanssa. Jermo piteli Sheilaa kädestä ja silmiään kiinni, sillä hän meinasi pyörtyä.

 

Screenshot-95%20%282%29.jpg

Astellessaan ulos Sheilalla oli käsissään vastasyntynyt poika. Jermo ja Sheila olivat tulleet yhteiseen päätökseen siitä, mikä pojalle sopisi nimeksi. Poika kastettiin Simlandiassa jo sairaalassa Aideniksi. Matka lähti kohti kotia tuoreena perheenä.

(Aiden syntyessään oli urheilullinen ja sottapytty, horoskoopiltaan hän oli kalat. Aidenin suosikit ovat spagetti, rockabilly ja valkoinen!) 

 

Screenshot-96%20%282%29.jpg

Sheila yritti heti kotiin päästyään jäädyttää Aidenin heittämällä tämän lumihankeen. Monista Jermon kehotuksista huolimatta hän ei suostunut ottamaan lasta pois hangesta. Jermo joutui siis pelastamaan lapsen äitinsä kynsistä. Sheila ei ilmeisesti ollut vielä valmis äidiksi. Todennäköisesti hän olisi ollut paljon valmiimpi äidiksi vasta viikonpäästä tai sitten hän potee vain synnytyksen jälkeistä masennusta. 

 

Screenshot-101.jpg

Sheila oli ihan sekaisin kipulääkkeistä. Hän oli onnistunut rikkomaan suihkunsa jälleen. Sheila päätti, että olisi aika mennä nukkumaan. Jermo hoitaisi lapsen varmasti sänkyynsä. Sheila ja Jermo kämpivät yhdessä äsnkyyn. Huomenna on otettava ote arjesta.

 

Screenshot-102.jpg

Aiden viihtyi paljon myös yksin ollakseen niin pieni. Hän tykkäsi aina katsella sängystään huoneen seinillä olevia kuvia ja sänkynsä värejä.

 

Screenshot-69%20%286%29.jpgScreenshot-79%20%284%29.jpg

Tähän väliin nämä talonkuvat, kun sisustin vähän lastenhuonetta. En ole mestari rakentaja enkä sisustaja, mutta menkööt kunnes tilaa tarvitaan enemmän. Toinen kuva on hajanainen ja lähempää, jotta näette paikkoja paremmin. Keskellä olohuoneen lattiaa on stereot, koska Jermo lupasi ystävälleen huoltaa niitä rahaa vastaan.

 

***

 

Screenshot-100%20%282%29.jpg

Sheila oli saanut otteen äitinä olosta. Hän rakasti Jermoa ja Aidenia koko sydämestään. Tälläkin hetkellä hän vain leperteli rakkaalle pojalleen.

– Voi äitin murua. Mitähän sä vielä keksit päänmenoksi, vastaukseksi tähän Sheila sai vain vauvan jokellusta. Hän oli maailman onnellisin tällä hetkellä.

 

Screenshot-120.jpg

Juuri, kun Sheila sai Aidenin kehtoon Jermo ryntäsi poikansa luokse.

– Kuka on isin oma kulta, kuka, samalla hän päristeli pikkuisen masua ja lennätti tätä. Aiden rakasti tunnetta, kun isi leikitti häntä töiden lomassa.

 

Screenshot-116.jpg

Jermo oli niin innoissaan esikoisestaan, että päätti itse tehdä tälle jokeltelevalle päivänsäteelle lelun. Leulu oli hieman vanhanaikaisen näköinen, mutta Jermo oli silti ylpeä lehmälelustaan. Hän ei maltta odottaa, koska saisi antaa pojalleen hänen ensimmäisen leikittävän lelun. Tällä hetkellä hänellä ei ollut edes unilelua, mutta eiköhän isä osta senkin pian. Sen verran innoissaan hän on.

 

Screenshot-113.jpg

Sheila oli onnensa kukkuloilla aina, kun sai pienen lämpöpatterinsa syliin. Aiden oli niin syötävän suloinen, kun hän oli oppinut nauramaan ja nauroi aina, kun vanhemmat leikkivät Aidenilla lentokonetta.

 

Screenshot-114.jpg

Sheila katseli haikeana ulos. Hän oli niin harmissaan, kun kaikki järjestivät juhlia, mutta hän jumitti 25-vuotiaana kotona. Jopa hänen miehensä näki enemmän maailmaa aina, kun haki roinaa kaatopaikalta.

 

Screenshot-108.jpg

Ei Aiden kauaa kehdossaan viihtynyt, kun tämä päätti alkaa huutamaan, kuin palosireeni. Sheila raahautui takaisin kehdolleen oli ilmeisesti Aidenin ruoka aika.

 

Screenshot-110.jpg

Sheila otti Aidenin syliinsä syömään, jonka jälkeen hän helli tätä pientä suloisuutta. Ainoa palkitseva asia tässä oli rakkaus omaa lastansa kohtaan. Aiden jokelteli tyytyväisenä äitinsä sylissä. Siinä oli paras paikka.

 

Screenshot-64%20%285%29.jpg

Saman illan aikana Jermo oli matkustanut autollaan Twinbrookin ainoalle kaatopaikalle keräämään romua uusiin keksintöihinsä. Hän kaivoi kasan läpi ja huokaili, kuinka vähän rojua hän löysi. No, mutta uusi keksintö olisi hyvä keksiä, jos halusi eteenpäin urallaan, sillä keksintöjä pitäisi myydä paljon. Kotonakin odottaa lapsi täynnä rakkautta ja oma vaimo vailla sitä.

 

Screenshot-117.jpg

Jermon päästyä kotiin hän kävi lastenhuoneessa, jossa Aiden tuhisi rauhassa nähden mukavia unia. Sen jälkeen hän päätti mennä katsomaan joko Sheila nukkuisi. Sielä hänen armas vaimonsa oli makuuhuoneen sängyllä pyjama päällä lukemassa kirjoja.

– Anteeksi rakas minulla on ollut kiirettä töiden kanssa. Olet jäänyt paljon Aidenin kanssa kaksin eikä se ole oikein, sillä et pääse katsomaan ystäviäsi. Minä olen kuitenkin päälle kolmenkymmenen ja sinä et. Olet mihin nähden oudossa kyspässä tilanteessa, sillä sinulla on perhe.

– Ei Aidenin hoito minua rasita. Päin vastoin! Rakastan sitä, mutta työni eivät pääse tässä edistymään, kun minä joudun kuljettamaan aina mukanani itkuhälyytintä ja, vaikken jaksaisi joudun silti olemaan se, joka hoitaa. Työt ja sinun entääntyminen ovat enemmän ongelma. Olit aluksi Aidenille läsnä, mutta et enään. Mitä tapahtui?

– En tiedä rakas. Lupaan ryhdistäytyä ja ottaa vastuuta asioista. Nyt haluaisin kuulla ihanaa kikatustasi pimeyden uumenissa ja korvata kaiken hellyyden, jota et ole saanut, Jermo sanoi iskien silmää. Sen jälkeen kaksikko pyyhälsi peittojen alle viettämään laatuaikaa ennen, kuin Aiden heräisi. Tietoisesti kaksikko jätti ehkäisyn, sillä he halusivat nähdä saisivatko toisenkin lapsen.

 

Hieman hätäinen osa ehkä, mutta osan pointti oli muutokset. Niitä tapahtui talossa ja kaksikon elämässä.Toivottavasti pidit osasta! Rakastan näiden osien kirjoittamista ja minulla olisi paljon intoa kuvata osia, mutta en kerkiä ennen ensi viikkoa ja sekin saattaa pitkittyä viikonloppuun. Ensi osassa näkyy lisää arkea toivottavasti vähän selkeämmin. Pitää ehkä ottaa enemmän kuvia, että osa olisi selkeämpi tai en tiedä viellä. Kiitos, kun luit ja heitä toki kommenttia kenttään! <3

(25 kuvaa)